AetO

PARISIELUKOHTAAMINEN OSA I

Auli oli 42 vuotias sairaanhoitaja, joka eli avoliitossa 51 vuotiaan Simon kanssa. Simo oli hyvä mies, rauhallinen ja hiljainen, eikä turha höpöttelijä, joka
ei myöskään koskaan riidellyt Aulin kanssa. Auli olikin alkanut miettiä, mitä Simo yleensä tunsi Aulia kohtaan. Mies ei koskaan puhunut tunteistaan.
Simo oli enemmän ystävä Aulille, kuin mies. He olivat kavereita, he kävivät viikonloppureissuilla yhdessä, he harrastivat yhdessä ja he kävivät usein
yhdessä teatterissa. He viihtyivät yhdessä.. Suuret tunteet, oikeastaan kaikenlaiset tunteet olivat kuitenkin kuolleet suhteesta. Auli mietti, oliko niitä
oikeastaan koskaan ollutkaan.
Simo ei myöskään halunnut mennä naimisiin. "Ihan turhaa ajankulua sellaiset seremoniat" Simo oli sanonut, kun Auli oli ehdottanut avioliittoa miehelle.
"Tykkäänhän minä sinusta, eihän siihen papin aamenta tarvita vielä päälle!" Oli Simo lisännyt vielä.
He olivat olleet yhdessä jo kymmenen vuotta ja Aulin edellisestä suhteesta alkunsa saanut 11 vuotias Joni poika asui heidän kanssaan talossa, jonka
Auli ja Simo olivat yhdessä ostaneet. Elämä oli rutiininomaista ja se virtasi tiettyjä vakiintuneita uomia pitkin..

Työstään leikkaussalisairaanhoitana Auli todella piti. Hän koki, että oli valinnut juuri oikean ammatin. Potilaat rakastivat Aulia ja hän osasi rauhoittaa
potilaita, niin että kaikki kokivat olevansa turvallisissa käsissä.
Aulille kaikkein tärkein asia elämässä oli aina ollut hänen poikansa, pikku Joni, joka oli hänen sydämensä aarre. Auli oli aina ollut koti-ihminen ja
perhe-elämä sopi hänelle hyvin. Joni oli aina ollut Aulin sydänkäpy ja tulisi aina olemaankin. Joni myös jumaloi äitiään ja oli aina puolustamassa häntä,
jos koki, että äiti tarvitsee apua. Heidän yhteytensä oli katkeamaton.

Elämä oli siis vakiintunutta ja rauhallista, eikä Auli osannut aavistaakaan, mikä häntä odotti!
Eräs lokakuinen teatterireissu muutti kaiken Aulin elämässä. Hän oli miehensä Simon kanssa jälleen käymässä teatterissa eräänä lauantai-iltana,
kuten heillä oli tapana tehdä ainakin pari kertaa kuukaudessa. Esityksen jälkeen he päättivät mennä syömään jonnekin ravintolaan. He törmäsivät
kävellessään paikkaan, jossa tarjottiin kebab annoksia ja muita lähi-idän ruokalajeja. He astuivat sisään ja huomasivat ravintolan isoksi, kodikkaaksi,
sekä laadukkaaksi. Sivussa oli nurkka, josta he löysivät mukavan pöydän, istuutuivat ja tutkivat ruokalistaa..
Pöytään käveli hoikka ja tummatukkainen, hyvin ystävällinen noin neljäkymmentävuotias mies, joka kysyi olisivatko Auli ja Simo valmiita tilaamaan.
Mies hymyili ystävällisesti ja Auli katsoi häntä pitkään, sillä mies tuntui hänestä jotenkin tutulta. Mieskin katsoi Aulia ja hymyili hänelle pitkään.
"Rouva, saanko tilauksenne?" hän kysyi lopuksi ja Auli naurahti iloisesti ja käänsi katseensa jälleen ruokalistaan. Hän tilasi kasvisaterian ja riisiä.
Simo tilasi suuren kebab annoksen. Mukava tarjoilija otti tilauksen ylös ja hävisi keittiöön, jossa hän puhui kovaäänisesti toiselle miehelle. Auli mietti,
mitä kieltä mies puhui.. Oliko se turkkia, vai mitä, Auli ei pystynyt saamaan selvää. Hän katsoi keittiön suuntaan, jonka edessä oli suuri
tummansininen oviverho. Oviverhon takaa kurkisti tuo tuttu tarjoilijamies ja huomatessaan Aulin katseen, hän hymyili ystävällisesti ja iski silmää
naiselle. Auli tunsi jo olevansa aivan tökerö, kun tuijotti tuolla tavalla vierasta miestä. MIehessä vain oli jotakin niin tutun näköistä, eikä Auli keksinyt
missä olisi voinut nähdä miehen kasvot.
"Elokuva oli hyvä, eikö?" Auli kysyi mieheltään. "Juu oli hyvä, kyllä minä pidin siitä, jännitystä alusta loppuun" Simo sanoi hajamielisenä ja tutki
iltasanomia, jonka hän löysi ravintolan pöydältä. Simon kasvot hävisivät hänen ruskeiden kiharoidensa alle, kun hän käänsi kasvonsa jälleen lehden
puoleen. Mies luki vakavana päivän lööppiä, jossa oli jotakin jonkun poliitikon elämästä..

Mukava tarjoilija tuli takaisin ja laittoi lautaset Aulin ja Simon eteen. Hän kaatoi juomaa laseihin ja antoi kummalekin valkoisen paperiliinan. Hän kääri
paperiliinan kolmion muotoiseksi ja asetti sen lasin viereen. Kaiken aikaa mies katsoi Aulia silmiin ja hymyili samalla. Sitten mies hävisi jälleen
keittiöön.
Auli avasi oman liinansa ja sieltä tippui jotakin hänen syliinsä. Hän katsoi syliinsä ja löysi siitä käyntikortin, jossa luki: Ravintolapalvelut, myös
tilauksesta, Arad Shenavar - Kortissa oli myös hänen puhelinnumeronsa. Auli laittoi kortin hiljaa laukkuunsa ja katsoi miestään, joka söi hyvällä
ruokahalulla ja tutki samalla lehden urheilusivuja. Simo höpisi ääneen jotakin jostakin voittajajoukkueesta ja siitä, kuinka hän oli odottanutkin
joukkueen voittoa. Hän ei ollut huomannut yhtään, kun vieras mies ujutti käyntikorttinsa hänen vaimonsa liinaan salaa..
Auli ei pystynyt keskittymään, sillä hän oli ihmeissään hänelle annetusta kortista. Mitä tuo mies oli halunnut sanoa jättämällä hänelle kortin. Pitikö hän
Aulia helppona naisena, joka sulaisi heti nähdessään parin ruskeita silmiä. Ei toki, siinä herra Shenavar oli väärässä! Hah, hän saisi nähdä, että Auli oli
kunnon nainen, kunnollinen ja uskollinen vaimoihminen. Ruskeista silmistä hän ei olisi ihmeissään, olihan hänellä itselläänkin tummat ja kauniin
ruskeat silmät. Niinpä hän lähes vihaisena söi ruokansa ja oli kuin ei enää huomaisikaan tarjoilijaa.
He pyysivät Simon kanssa laskun ja lähtivät kotimatkalle maksettuaan.
Illalla kotona Auli ihmetteli tuota ravintolan miestä. Hän otti käyntikortin käsilaukustaan ja tunnusteli sitä sormiensa päissä. Mitä tuo mystinen mies
haluaisi hänestä, jos hän soittaisi numeroon, mitä mies sanoisi. Äh, oli tyhmää ajatella asiaa. Auli laittoi kortin takaisin laukkuun ja alkoi tehdä
kotitöitä. Tyhjentäessään tiskikonetta hän kuitenkaan ei kyennyt unohtamaan miestä ja hänen käyntikorttiaan.
Kun Auli illalla meni nukkumaan, hänen kehonsa läpi kävi kummallinen tunne, kuin sähköinen värähtely, tai humina ja hän hymyili, ensimmäistä kertaa
pitkään aikaan.
Auli nukahti ja näki kummallisen unen. Unessa hän oli siinä kebab ravintolassa ja hän istui samalla tavalla pöytään, kuin silloin viimeksi. Mukava
tarjoilija tuli jälleen ja Auli kutsui häntä nimellä. "Arad, sinähän se olet" ja mies tuli ja halasi Aulia, sanomatta sanaakaan. Kummallakin oli kyyneleet
silmissään.
Aamulla Auli oli jo päättänyt soittaa miehelle, mitä ikinä siitä seuraisikin.. Ei soittamisessa olisi kuitenkaan mitään väärää ja pitäisihän Aulin tietää,
mitä mies halusi kertoa Aulille!
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------