AetO

PARISIELUKOHTAAMINEN OSA I

Auli oli 42 vuotias sairaanhoitaja, joka eli avoliitossa 51 vuotiaan Simon kanssa. Simo oli hyvä mies, rauhallinen ja hiljainen, eikä turha
höpöttelijä, joka ei myöskään koskaan riidellyt Aulin kanssa. Auli olikin alkanut miettiä, mitä Simo yleensä tunsi Aulia kohtaan. Mies ei
koskaan puhunut tunteistaan. Simo oli enemmän ystävä Aulille, kuin mies. He olivat kavereita, he kävivät viikonloppureissuilla yhdessä,
he harrastivat yhdessä ja he kävivät usein yhdessä teatterissa. He viihtyivät yhdessä.. Suuret tunteet, oikeastaan kaikenlaiset tunteet
olivat kuitenkin kuolleet suhteesta. Auli mietti, oliko niitä oikeastaan koskaan ollutkaan.
Simo ei myöskään halunnut mennä naimisiin. "Ihan turhaa ajankulua sellaiset seremoniat" Simo oli sanonut, kun Auli oli ehdottanut
avioliittoa miehelle. "Tykkäänhän minä sinusta, eihän siihen papin aamenta tarvita vielä päälle!" Oli Simo lisännyt vielä.
He olivat olleet yhdessä jo kymmenen vuotta ja Aulin edellisestä suhteesta alkunsa saanut 11 vuotias Joni poika asui heidän kanssaan
talossa, jonka Auli ja Simo olivat yhdessä ostaneet. Elämä oli rutiininomaista ja se virtasi tiettyjä vakiintuneita uomia pitkin..

Työstään leikkaussalisairaanhoitana Auli todella piti. Hän koki, että oli valinnut juuri oikean ammatin. Potilaat rakastivat Aulia ja hän
osasi rauhoittaa potilaita, niin että kaikki kokivat olevansa turvallisissa käsissä.
Aulille kaikkein tärkein asia elämässä oli aina ollut hänen poikansa, pikku Joni, joka oli hänen sydämensä aarre. Auli oli aina ollut
koti-ihminen ja perhe-elämä sopi hänelle hyvin. Joni oli aina ollut Aulin sydänkäpy ja tulisi aina olemaankin. Joni myös jumaloi äitiään ja
oli aina puolustamassa häntä, jos koki, että äiti tarvitsee apua. Heidän yhteytensä oli katkeamaton.

Elämä oli siis vakiintunutta ja rauhallista, eikä Auli osannut aavistaakaan, mikä häntä odotti!
Eräs lokakuinen teatterireissu muutti kaiken Aulin elämässä. Hän oli miehensä Simon kanssa jälleen käymässä teatterissa eräänä
lauantai-iltana, kuten heillä oli tapana tehdä ainakin pari kertaa kuukaudessa. Esityksen jälkeen he päättivät mennä syömään jonnekin
ravintolaan. He törmäsivät kävellessään paikkaan, jossa tarjottiin kebab annoksia ja muita lähi-idän ruokalajeja. He astuivat sisään ja
huomasivat ravintolan isoksi, kodikkaaksi, sekä laadukkaaksi. Sivussa oli nurkka, josta he löysivät mukavan pöydän, istuutuivat ja
tutkivat ruokalistaa..
Pöytään käveli hoikka ja tummatukkainen, hyvin ystävällinen noin neljäkymmentävuotias mies, joka kysyi olisivatko Auli ja Simo valmiita
tilaamaan. Mies hymyili ystävällisesti ja Auli katsoi häntä pitkään, sillä mies tuntui hänestä jotenkin tutulta. Mieskin katsoi Aulia ja
hymyili hänelle pitkään. "Rouva, saanko tilauksenne?" hän kysyi lopuksi ja Auli naurahti iloisesti ja käänsi katseensa jälleen
ruokalistaan. Hän tilasi kasvisaterian ja riisiä. Simo tilasi suuren kebab annoksen. Mukava tarjoilija otti tilauksen ylös ja hävisi keittiöön,
jossa hän puhui kovaäänisesti toiselle miehelle. Auli mietti, mitä kieltä mies puhui.. Oliko se turkkia, vai mitä, Auli ei pystynyt saamaan
selvää. Hän katsoi keittiön suuntaan, jonka edessä oli suuri tummansininen oviverho. Oviverhon takaa kurkisti tuo tuttu tarjoilijamies ja
huomatessaan Aulin katseen, hän hymyili ystävällisesti ja iski silmää naiselle. Auli tunsi jo olevansa aivan tökerö, kun tuijotti tuolla
tavalla vierasta miestä. MIehessä vain oli jotakin niin tutun näköistä, eikä Auli keksinyt missä olisi voinut nähdä miehen kasvot.
"Elokuva oli hyvä, eikö?" Auli kysyi mieheltään. "Juu oli hyvä, kyllä minä pidin siitä, jännitystä alusta loppuun" Simo sanoi hajamielisenä
ja tutki iltasanomia, jonka hän löysi ravintolan pöydältä. Simon kasvot hävisivät hänen ruskeiden kiharoidensa alle, kun hän käänsi
kasvonsa jälleen lehden puoleen. Mies luki vakavana päivän lööppiä, jossa oli jotakin jonkun poliitikon elämästä..

Mukava tarjoilija tuli takaisin ja laittoi lautaset Aulin ja Simon eteen. Hän kaatoi juomaa laseihin ja antoi kummalekin valkoisen
paperiliinan. Hän kääri paperiliinan kolmion muotoiseksi ja asetti sen lasin viereen. Kaiken aikaa mies katsoi Aulia silmiin ja hymyili
samalla. Sitten mies hävisi jälleen keittiöön.
Auli avasi oman liinansa ja sieltä tippui jotakin hänen syliinsä. Hän katsoi syliinsä ja löysi siitä käyntikortin, jossa luki: Ravintolapalvelut,
myös tilauksesta, Arad Shenavar - Kortissa oli myös hänen puhelinnumeronsa. Auli laittoi kortin hiljaa laukkuunsa ja katsoi miestään,
joka söi hyvällä ruokahalulla ja tutki samalla lehden urheilusivuja. Simo höpisi ääneen jotakin jostakin voittajajoukkueesta ja siitä, kuinka
hän oli odottanutkin joukkueen voittoa. Hän ei ollut huomannut yhtään, kun vieras mies ujutti käyntikorttinsa hänen vaimonsa liinaan
salaa..
Auli ei pystynyt keskittymään, sillä hän oli ihmeissään hänelle annetusta kortista. Mitä tuo mies oli halunnut sanoa jättämällä hänelle
kortin. Pitikö hän Aulia helppona naisena, joka sulaisi heti nähdessään parin ruskeita silmiä. Ei toki, siinä herra Shenavar oli väärässä!
Hah, hän saisi nähdä, että Auli oli kunnon nainen, kunnollinen ja uskollinen vaimoihminen. Ruskeista silmistä hän ei olisi ihmeissään,
olihan hänellä itselläänkin tummat ja kauniin ruskeat silmät. Niinpä hän lähes vihaisena söi ruokansa ja oli kuin ei enää huomaisikaan
tarjoilijaa.
He pyysivät Simon kanssa laskun ja lähtivät kotimatkalle maksettuaan.
Illalla kotona Auli ihmetteli tuota ravintolan miestä. Hän otti käyntikortin käsilaukustaan ja tunnusteli sitä sormiensa päissä. Mitä tuo
mystinen mies haluaisi hänestä, jos hän soittaisi numeroon, mitä mies sanoisi. Äh, oli tyhmää ajatella asiaa. Auli laittoi kortin takaisin
laukkuun ja alkoi tehdä kotitöitä. Tyhjentäessään tiskikonetta hän kuitenkaan ei kyennyt unohtamaan miestä ja hänen käyntikorttiaan.
Kun Auli illalla meni nukkumaan, hänen kehonsa läpi kävi kummallinen tunne, kuin sähköinen värähtely, tai humina ja hän hymyili,
ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.
Auli nukahti ja näki kummallisen unen. Unessa hän oli siinä kebab ravintolassa ja hän istui samalla tavalla pöytään, kuin silloin viimeksi.
Mukava tarjoilija tuli jälleen ja Auli kutsui häntä nimellä. "Arad, sinähän se olet" ja mies tuli ja halasi Aulia, sanomatta sanaakaan.
Kummallakin oli kyyneleet silmissään.
Aamulla Auli oli jo päättänyt soittaa miehelle, mitä ikinä siitä seuraisikin.. Ei soittamisessa olisi kuitenkaan mitään väärää ja pitäisihän
Aulin tietää, mitä mies halusi kertoa Aulille!
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

PARISIELUKOHTAAMINEN OSA II

Lokakuinen aamu avautui valoisana ja aurinkoisena, valon tihkuessa sisään verhojen välistä. Auli heräsi herätyskellon soittoon tasan kello
kahdeksan. -Oi, hän huokaisi. -Ihana aurinkoinen sunnuntai aamu, eikö vain Simo? Hän kokeili kädellään Simon puolta sängystä, se oli
tyhjä. Sitten Auli muisti Simon olevan töissä, kuten niin monena sunnuntaina ennenkin hänellä oli tapana olla. Mies oli lähtenyt jo
kuudelta töihin. Simo työskenteli jonkin uuden hankkeen parissa ja tänään hän pitäisi esityksen suunnitelmistaan ja myöhemmin
iltapäivällä hänellä olisi kokous, jossa hän ja hänen työtoverinsa käsittelisivät juuri tätä uutta hanketta.. Arkkitehtina, hän oli aina
kiireinen. Paperit, kynät, harpit ja viivoittimet olivat kotonakin Simon työhuoneessa aina sikin sokin pöydällä. Tietokoneella oli omituisia
kuvioita ja kaavioita. Simo oli aina rakastanut työtään, se oli aina ollut hänelle hänen elämänsä. Hän ei koskaan ollut lakannut
piirtämästä, suunnittelemasta ja laskemasta. Hän teki sitä joskus jopa vapaa-ajallakin. Tämän vuoksi Aulilla oli usein tunne, kuin mies ei
kotona ollessaan huomaisikaan Aulia. Aina tällä oli jotakin muuta tekemistä.

Yhtäkkiä Auli muisti edellisen illan, jolloin he olivat syöneet siinä hienossa ravintolassa ja kuinka ravintolan mies oli antanut hänelle
salassa käyntikorttinsa. Tuo omituinen sattuma tuntui unelta, aivan, kuin sitä ei oikeasti olisi tapahtunutkaan. Aulin oli pakko kaivaa tuo
käyntikortti esille, tarkistaakseen, että kyse ei ollut unesta. Kyllä, se mies ravintolasta oli todella oikeasti antanut tämän käyntikortin
Aulille -- Eikä Auli vieläkään ymmärtänyt, miksi mies oli tehnyt niin. He olivat katsoneet pitkään toisiaan silmiin. Auli muisti, kuinka hän
oli jäänyt tuijottamaan miellyttävän näköistä miestä ja kuinka mies oli hymyillyt hänelle. Auli muisteli miehen silmiä, joissa oli hyvin
ystävällinen pilke. Hänen tummat silmänsä olivat loistaneet, kuin pienet tähdet hämärässä ravintolassa ja siinä loisteessa oli jotakin niin
ystävällistä ja läheistä.. Entä, mitä mies mahtoi haluta Aulista ja mitä hän halusi osoittaa antamalla Aulille oman käyntikorttinsa. Auli
laittoi kortin pöydälle ja veti verhot sivuun, samalla sulkien nautinnollisesti silmänsä auringon paistaessa suoraan hänen kasvoilleen.
Sitten hän siirtyi keittiöön laittamaan itselleen aamiaista.

Keittiössä Auli teki itselleen aamiaissämpylän, johon hän laittoi juustoa, paprikaa ja salaatinlehden. Hän laittoi kahvin valumaan ja istahti
pöydälle, jossa oli jo valmiina aamun lehti Simon jäljiltä. Auli söi sämpyläänsä ja katsoi ihastuksissaan, kuinka punainen paprika värjäsi
juuston oranssiksi.. Se näytti vieläkin herkullisemmalta tällä tavalla! Hän haukkasi suuren palan sämpylästä ja nautti sen mausta. Hiljaa
hän selasi aamun lehteä ja siemaili kahvia suuresta teekupista. Auli rakasti sitä teekuppia, koska se oli niin suuri, joten hän joi myös
kahvia siitä aina aamuisin.
Kaiken aikaa Auli ajatteli ravintolassa tapaamaansa miestä. Tuo mies ei lähtenyt hänen ajatuksistaan.. Ilmeisesti Aulin vain oli soitettava
miehelle, ei hän muullakaan tavalla saisi otettua selvää miehestä.. Auli oli hieman levoton ja läikytti samalla kahvia pöydälle -Voi hyvänen
aika, miten kömpelö minä olenkaan tänään! Auli tokaisi itsekseen. Hän haki tiskiliinan hajamielisenä ja pyyhki pöydän pinnan puhtaaksi.

Aamu oli hiljainen, koska Joni oli lähtenyt yöksi kaverilleen Jyrkille ja poika tulisi kotiin keskipäivän aikoihin - Jyrkin äiti lupasi ajaa Jonin
kotiin tuolloin.
Jyrki oli Jonin paras ystävä ja nuo kaksi olivat aina kuin paita ja peppu. Pojat kävivät samalla karatetunnilla joka keskiviikko ja Auli oli
ystävystynyt Jyrkin äidin Kaisan kanssa. Yhdessä naiset vuorotellen kuskasivat poikia karateen. Kaisa oli hyvä ystävä, auttoikin Aulia,
jos hän tarvitsi lapsenvahtia tai muuta vastaavaa. Auli pohti, että hänen pitäisi keittää Kaisalle kahvit, kun tämä tänään toisi Jonin kotiin.
Olisi mukava puhua jonkun kanssa myös eilisestä tapahtumasta…

Auli havahtui ajatuksistaan ja päätti sinä hetkenä ottaa heti puhelimen käteensä. Hän käveli puhelimelle ja toi sen keittiön pöytään. Sitten
Auli näppäili käyntikortissa mainitun numeron. Hän tuijotti numeroa ja odotti pitkään, ennen kuin hän painoi soita nappia. Lopulta hän
painoi sitä.

*****

Arad Shenevar oli ravintolan omistaja. Hän oli päättänyt Suomeen tullessaan aloittavansa suuren ruoka-alan yrityksen. Hän ei halunnut
juuttua paikoilleen, hän halusi tehdä töitä, oppia Suomen kieltä ja ehkä hän löytäisi itselleen mukavan vaimonkin, joka saattaisi auttaa
häntä yrittämisessä ja ravintolan hoidossa. Arad haaveili lapsistakin, kauniista lapsista, pojasta, jonka kanssa hän saisi potkia palloa ja
tytöstä, joka olisi hänen prinsessansa. Vaimoa ei ollut löytynyt, mutta ravintolan hän sai pystytettyä. Arad halusi perustaa sellaisen
ravintolan, joka erottuisi joukosta. Hän oli huomannut Suomeen tullessaan, että täällä oli kaikenlaisia pizzapaikkoja ja että suomalaiset
pitivät kebabannoksista lähes yhtä paljon, kuin hampurilaisista. Hän ei kuitenkaan halunnut perustaa nuhruista pikku ruokanurkkaa
johonkin juna-asemalle. Hän halusi laadukkaan ja siistin paikan, jossa ihmiset voisivat rentoutua ja nauttia hyvistä ruoka-annoksista.
Hänen onnistui vuokrata suuren salin ravintolaansa varten ja hän oli hyvin tyytyväinen yrityksensä onnistumisesta. Hänellä oli
työntekijöitä, jotka pitivät hänestä ja hän kykeni maksamaan hyvää palkkaa kaikille heille.

Tänä sunnuntai Aamuna Arad oli saapunut tekemään kirjanpitoa omaan toimistoonsa ravintolalle. Vain siivooja oli paikalla, kun Arad
saapui ravintolalle. -Hei Kristiina! Hän huikkasi siivoojalle. -huomenia, herra Shenavar! Tyttö vastasi takaisin. -en huomannutkaan
tuloanne, olin niin keskittynyt moppaamiseen. Tyttö nauroi iloisena. Kristiina oli lukiolaistyttö ja hän työskenteli siivoojana lauantaisin ja
sunnuntaisin Aradin ravintolassa. Hänellä oli aina nappikuulokkeet korvissa ja kovaääninen musiikki kuului niiden läpi helposti. Arad
tunnisti, että tyttö kuunteli Madonnaa. Miestä hymyilytti. Hän heilautti kättään ja suuntasi toimistolle. Hänen kävellessään hänen
puhelimensa soi.. Mies otti puhelimen käteensä ja vastasi siihen.

- Shenavar. Haloo, onko siellä ketään?
-Hyvää huomenta, täällä on Auli Lehtinen. Annoitte minulle eilen käyntikorttinne, kenties halusitte tarjota palveluitanne, vai mistä oli
kyse?
Voi luoja, Auli ajatteli, että hän nyt kuulostikin tyhmältä. Tarjota palveluitanne, mitäköhän mies mahtoi ajatella Aulin soitosta.

-Ai, kyllä sinä olet se nainen, joka istuit siinä nurkassa. Kyllä, mutta minä ajattelin, jos sinä olet..

Tuli hiljaista ja Auli luuli miehen jo katkaisseen puhelun, mutta vihdoin mies jatkoi:

-Älä ymmärrä väärin, mutta minusta olisi mukava tavata sinua. En halua kuulostaa julkealta, mutta jos voimme jutella yhdessä? Saanko
minä tarjota sinulle kahvia, teetä, mehua tai jotakin?

-Kyllä minä varmasti voisinkin, mutta mistä haluaisit jutella?

-Minä haluaisin vain tavata, mutta jos se on sinusta omituinen, pyydän anteeksi, että olen häirinnyt! Mies sanoi, hieman ontuvalla
suomenkielellä.

-Ei, kyllä minä voin tavata, jos haluat keskustella jostakin. Minä olen seuraavat pari tuntia vapaa, tulenko minä käymään siellä?

Voi Luoja, Auli ajatteli, miten helppo minä olenkaan.. Mummovainaa kääntyisi haudassaan, hän ajatteli!

-Mukava, että tulet. Arad vastasi. Nähdään, minä olen täällä ja odotan.

-Nähdään.

Auli oli enemmän kuin hämmästynyt omaa avoimuuttaan, mutta hän päätti tavata tämän miehen, sillä hän oli liian utelias. Hän oli liian
utelias tietämään, mitä mies halusi! Nainen suuntasi heti kylpyhuoneeseen, kävi suihkussa, pesi hiuksensa ja kampasi ne. Hän puuteroi
kasvonsa ja rajasi silmänsä kohl -kynällä. Tummille ripsilleen hän ei tehnyt mitään, mutta huuliin hän sipaisi huulikiiltoa. Sitten hän
pukeutui valkoiseen puuvilla paitaan ja polvipituiseen ruskeaan hameeseen, jossa oli leveä samansävyinen vyö. Auli pukeutui aina
nuorekkaasti ja hän olikin ikäistään nuoremman näköinen. Näissä vaatteissa Auli tunsi olonsa hyväksi ja itsevarmaksi. Hän järkeili, että
tarvitsisi kaiken rohkeuden nyt, kun tapaisi oudon ja tuntemattoman miehen näin lyhyellä varoitusajalla. Jalkaan Auli laittoi ruskeat
matalakorkoiset saappaat, ne olivat kauniit saappaat ja mukavat jalassa.

Kun Auli oli valmis hän kiirehti punaiseen Ford Fiestaansa. Se oli hänen vanha ja luotettu autonsa, josta hän ei suostunut luopumaan.
Hieman hermostuneesti hän laittoi avaimen virtalukkoon ja käynnisti autonsa. Pian hän tietäisi, mitä se mies tahtoi hänestä. Aulia jännitti
kamalasti, mutta hän yritti keskittyä.

Ravintolalla Arad mietti tekoaan.. Miten hän oli saattanut antaa sille naiselle salaa korttinsa? Mutta nainen oli niin ihastuttava. Hänen
kauniit pähkinän väriset hiuksensa ja nuo ruskeat silmät, jotka olivat viattoman uteliaina katsoneet Aradia. Nainen ei ollut tyypillinen
nainen, hänessä oli jotakin erilaista. Naisen avoin hymy ja hänen olemuksensa, ne olivat piirtyneet Aradin verkkokalvoille ja jääneet
sinne.. Nainen oli ollut paikalla miehen kanssa, toivottavasti kyse oli edes hänen veljestään tai ystävästään. Mies ei ollut millään tavalla
osoittanut romanttisia elkeitä naista kohtaan, eikä kummallakaan ollut sormusta.. Hyvä Luoja, älä anna sen miehen olla naisen aviomies
Arad rukoili. Luultavasti kuitenkin mies oli naisen miesystävä ainakin...

*********

Arad säpsähti ravintolan oven kilahdukseen. Hän käveli sulavin askelin ja pehmeästi ovelle ja tervehti Aulia. Kummatkin katsoivat toisiaan
pitkään sanomatta mitään. He tutkivat toistensa kasvoja ja katsoivat toisiaan silmiin. Kohteliaasti mies viittasi kädellään naista tulemaan
sisään. Auli teki työtä käskettyä ja käveli sisään. Hänelle tuli samanlainen olo, kuin teini-iässä, ensimmäisillä treffeillä. Hän muisti
kömpelön Kari -nimisen pojan, joka oli yrittänyt suudella Aulia. Mutta Aulia oli inhottanut pojan tupakalta haiseva suu ja hänen pesemättä
jääneet hampaansa ja vaikka Kari oli sanonut Aulin olevan hänen unelmiensa nainen, oli Aulin torjuttava pojan innokkaat lähentelyt. Nyt
hänen edessään seisoi mies, joka oli kaikkea muuta, kuin tuo teini-iän tuttavuus. Hän katsoi miestä tarkkaan ja huomasi, että mies oli
komean näköinen. Hänellä on tumman ruskeat, lähes mustat hiukset ja hänen silmänsä olivat tummat. Hampaat hohtivat valkoisina
hänen hymyillessään. Hän ei ollut mikään adonis, mutta hän oli hyvin miellyttävän näköinen mies, vieläpä kohtelias, hyvätapainen ja
sympaattisen oloinenkin!

Mies ohjasi Aulin istumaan pöytään ja kysyi mitä tämä haluaisi. -Minä voin ottaa vaikka appelsiinimehua. Auli päätteli, että kahvi vain
saisi hänet tutisemaan lisää. Mies katosi ja tuli hetken päästä takaisin kannu ja kaksi lasia mukanaan. Hän kaatoi hiljaa Aulille ja
itselleen juomaa ja hymyili samalla. Auli oli näkevinään hymyssä lievää jännittyneisyyttä. Mies istuutui toiselle puolen pöytää.

-Sinusta varmasti on hassu, tällainen tarjous, kun pyydän sinua juttelemaan. Minusta vain tuntui, että sinä tunnet saman tunteen ja
minusta oli hyvä ajatus tavata.

Auli purskahti nauruun. Hän nauroi, niin että silmät kostuivat naurusta.

-Mikä on sinusta hauskaa? Arad kysyi

-Ei, minulla.. Anteeksi, tämä tuntuu vain niin epätodelliselta.. Minä en vieläkään tiedä, mitä sinä tahdot sanoa. Ja sitten sinä puhut
tunteista ja kaikesta. Minä en tiedä vieläkään, mitä ajatella! Kun minä eilen olin täällä, voi luoja, siitä on vain päivä aikaa! Niin, eilen minä
näin sinut ja minulle tuli sellainen tunne, kuin olisin ennenkin nähnyt sinut. Tiedätkö, mitä tarkoitan?

-Tiedän, juuri siksi minä tein niin, että annoin sen kortin, juuri siksi. Voi kun olen iloinen, että sinä ymmärrät! Minä en ole naistenmies.
Minä en ole edes löytänyt itselleni vaimoa ja olen jo neljäkymmentäviisi vuotias - Minulla oli kerran nainen, mutta hän karkasi toisen
matkaan. Kun sinä tulit vastaan, minun piti tehdä näin. En tarkoita mitään muuta, halusin vain tavata, jutella, se oli tärkeintä ja siksi
laitoin kortin sinulle.

Auli ihmetteli tätä avoimuuden tunnetta hänen ja miehen välillä. Hän katsoi miestä silmiin ja mies teki samoin. He nauroivat yhdessä,
keskustelivat jopa henkisistä asioista. Arad kertoi uskonnostaankin. Hän kertoi käyvänsä moskeijassa rukoilemassa, mutta hän kertoi
myös kotimaansa Iranin vanhasta uskonnosta zarathustralaisuudesta, johon hän kertoi myös uskovansa, omalla tavallaan. Hän kertoi
arvostavansa maansa vanhaa ja muinaista uskoa ja hän kertoi, kuinka tuon uskonnon mukaan ihmisen henkinen kehitys ja hänen
tasapainonsa luonnon kanssa on tärkeää. Hän kertoi näkemyksestään, jonka mukaan sielu on ikuinen ja kuinka hän uskoi joidenkin
ihmisten kuuluvan yhteen..

Auli kuunteli miestä ja mietti, kuinka hänellä oli samanlainen maailmankuva, kuin Aulillakin, huolimatta kulttuureiden eroista. Auli oli aina
ollut avoin henkinen etsijä.. Hän harrasti joogaa, luki paljon henkiseen kehitykseen liittyvää kirjallisuutta..

Kello kulki nopeasti ja pian se oli jo puoli kaksitoista. Auli sanoi, että hänen olisi lähdettävä, koska hänen poikansa tulisi pian kotiin. Arad
nousi ja käveli Aulin kanssa ravintolan ulko-ovelle. Ovella kummatkin ymmärsivät, että he eivät voisi heittää hyvästejä tuosta vain. Heidän
olisi tavattava uudelleen..

-Hei kuule Auli, mitä sinä ajattelet? Haluatko sinä tulla joskus tapaamaan minua. Minä voin näyttää sinulle kuvia kotimaastani? Minä
kovasti haluaisin tavata sinua vielä. Sopiiko se sinulle, uusi ystäväni?

-Sopii Arad, se sopii minulle. Minä näen mielelläni kuvia sinun kotimaastasi. Soitatko sinä minulle? Sinulla on varmasti puhelimessasi
numeroni, kun soitin aamulla?

-On Auli, soitan minä sinulle. Hei sitten!

Kun Auli ajoi kotiin päin, hän purskahti itkuun. Itku tuli jostakin syvältä hänestä. Hän ei ymmärtänyt itsekään, miksi hän itki. Hän vain itki.
Hänen sielussaan liikahti ja tuo liikahdus toi mukanaan suuria tunteita -- Hän koki pakahtuvansa niihin tunteisiin ja hänen oli vain
päästettävä nuo tunteet ilmoille ja niin hän antoi itkun tulla. Oli kuin Auli olisi pitkästä aikaa tuntenut jotakin todellista, jotakin syvää ja
kaunista!

**********

Takaisin kotisivulle.