Parisielujen tarina Osa 3

Takaisin tarina valikkoon Takaisin kotisivulle

PARISIELUKOHTAAMINEN OSA III Arad mietti pitkään tapaamistaan uuden tuttavuutensa kanssa. Hän koki epätodellisuuden tunnetta kaikkea tapahtunutta kohtaan, kuin hän olisi nähnyt unta. Kuinka oli mahdollista, että tämä epätodellisen ihmeellinen asia oli tapahtunut juuri hänelle ja hän oli kohdannut tämän naisen, joka herätti hänessä niin suuria tunteita! Mies koki suurta ilon tunnetta kohtaamisestaan, aivan kuin pikkupoika. Hän muisteli lapsuuttaan ja kuinka oli saanut lahjaksi isoisältään jalkapallon kymmenvuotiaana ja kuinka onnellinen hän oli ollut uudesta pallostaan! Sen pyöreä muoto ja nahkan haju olivat herättäneet suuria tunteita pienessä pojassa. Silloin Arad oli ajatellut tulevansa yhtä hyväksi pelaajaksi, kuin Michel Platini, sen aikainen idolinsa. Hän ajatteli lapsen mielellään, että uusi pallo auttaisi hänet uran alkuun ja niinpä hän oli potkinut palloaan kaiket päivät, kunnes siitä tuli nuhruinen ja ruskea ja silti sen tuoksu oli Aradin nenässä ollut maailman paras, se oli pitkään ollut hänen aarteensa. Aulin kohdatessaan tilanne oli tietenkin erilainen, kuin silloin kymmenvuotiaana, pikkupoikana, mutta silti hän koki samanlaista lapsenomaista intoa ja onnea, jota hän ei muistanut kokeneensa nuoruutensa jälkeen koskaan. Ilma hänen ympärillään alkoi tuoksua ja pilvet taivaalla saivat uusia värejä. Mies huokaisi pitkään ja käveli jääkaapilleen, otti sieltä mikroaterian ja laittoi sen lämpenemään. Samalla hän ajatteli, kuinka ironista oli se, että ravintolan pitäjä kotiin tullessaan söi mikroaterioita. Hän hymähti ajatukselleen ja haroi tukkaansa odottaessaan ateriansa valmistumista. Arad kantoi ateriansa sohvalle ja tuijotti televisiota ajatuksissaan. Hän haarukoi hajamielisesti ruokaa suuhunsa, hänen silmissään oli sumuinen katse - Hän oli uppoutunut ajatuksiinsa. Hänen mieleensä palautui jatkuvasti Aulin solakka olemus, hänen silmänsä, niin ne silmät, ne toivat Aradin mieleen jotakin kummaa. Hän mietti naisen suuria silmiä. Kuinka kotoisat ne olivatkaan, kuinka läheisen näköiset. Hänestä oli tuntunut siltä, kuin naisen silmät olisivat olleet täysin avoimet ja täysin hyväksyvät, mutta nimenomaan ne olivat olleet sitä Aradille. Mies nousi sohvalta ja käveli kylpyhuoneeseen katsomaan itseään peilistä. Hän mietti, mitä Auli mahtoikaan ajatella hänestä. Hän mietti, olikohan nainen pitänyt hänen ulkomuodostaan. Peilistä häntä tuijotti takaisin pari tumman ruskeita silmiä ja selkeästi keski-ikäisen miehen naama, hän naurahti itselleen. Sitten hän tarkkaili silmiään - Omissa silmissään hän oli näkevinään jotakin samaa, kuin naisen silmissä, olikohan Auli huomannut saman, jos nainen oli huomannut saman, miettiköhän hän samaa asiaa juuri nyt! "Äh, Arad, hyvä mies, ole kerrankin mies ja unohda hölynpölyt!", Mies sanoi itselleen. Hän palasi sohvalle ja yritti keskittyä illan ohjelmistoon, kykenemättä kuitenkaan keskittymään kunnolla. Arad valmistautui kello 20:30 nukkumaan. Hänellä oli tapana käydä sänkyyn aikaisin, sillä hän halusi nauttia illasta, lukien ja mietiskellen, ennen nukkumaan menoa. Hän kävi suihkussa, pesi hampaansa, harjasi hiuksensa ja puki päälleen siniraidallisen pyjamansa, jonka housut hän sitoi narulla kiinni. Häntä ärsytti se, ettei housuissa ollut kuminauhaa vyötäröllä, mutta hän piti kovasti ihanasta flanellikankaasta, ja niinpä hän olikin käyttänyt tätä yöasua jo kolmen vuoden ajan. Hän oli saanut pyjaman lahjaksi äidiltään ja tiesi, että äiti oli sen rakkaudella ostanut pienistä rahoistaan. Äiti oli antanut sen pojalleen joululahjaksi, vaikka muslimi olikin. Äiti tapasi aina sanoa, että kaikki hauska, mitä elämässä on, on sitä varten olemassa, että siitä pitää nauttia, koska elämä on lyhyt, mutta Allah antelias. Se tuntui olevan äidin motto. Arad ajatteli äitiään, lyhyttä pientä naista, jonka hiukset olivat harmaat ja silmät yhtälailla harmaat, aivan, kuin nekin olisivat iän myötä muuttaneet väriään. Hän ajatteli kuinka äiti kulki aina kukkamekoissa ja kuinka hänen pyöreät nilkkansa näkyivät sen alta, hänen köpöttäessään eteenpäin kovaa vauhtia, kuin höyryjuna. Arad tiesi, että hänen äitinsä suurin haave oli nähdä lapsenlapsia ja saada ostaa heille joululahjoja.. Arad jäi miettimään rakasta äitiään. Kyllä, hänen oli hyvä nukkua juuri tässä asussa! Pukeuduttuaan hän käveli sänkynsä viereen, otti rukousmattonsa yöpöytänsä alta ja levitti sen lattialle. Hän kävi rukoilemaan ja lausui iltarukouksen, kuten hän teki jokaisena iltana, sillä hän oli tottunut tekemään niin lapsesta saakka. Rukoiltuaan hän nousi ylös, rullasi mattonsa takaisin ja kävi sänkyynsä. Mies kaivoi esiin kirjan, jota hän oli lukenut, se oli dekkari. Hän käänteli sivuja, mutta ajatteli vain Aulia, jonka oli tavannut aamulla. Kuinka yksinäinen Arad olikaan, nyt hän todella koki yksinäisyytensä todellisuuden siinä sängyssä maatessaan ja yksin kirjaa lukiessaan… ********* Auli heräsi iloisena ja onnellisena varhain aamulla, kello viiden jälkeen. Simo nukkui yhä, sillä hän heräisi vasta kuudelta. Auli nousi sängystä empimättä, peseytyi, puki päälleen farkut ja sinisen teepaidan, laittoi kahvin valumaan ja harjasi hiuksensa kiinni, ponihännälle. Nainen toimi nopeasti, sillä hänellä oli kiire töihin, tänään oli aikainen aamu. Auli joi kahvin nopeasti, mutta ei syönyt aamiaista, sen hän nappaisi nopeasti sairaalan kanttiinista, sitten kun hänellä oli aikaa, joskus aamiainen tosin jäi yksinkertaisesti kiireessä syömättä. Auli käveli poikansa huoneeseen, jossa Joni tuhisi unissaan sinisissä lakanoissaan, niin että vain nenänpää näkyi paksun peitteen alta. Auli tarkasti, että herätyskello oli soimassa tasan kello kahdeksan, sillä tänään Joni menisi kymmeneksi kouluun. Kaikki oli kunnossa, joten Auli suukotti poikaansa poskelle ja hiipi hiljaa pois pojan huoneesta. Matkalla sairaalalle hän lauleskeli ajaessaan ja muisteli samalla eilistä ihanaa tapaamista uuden ystävänsä kanssa. Miten ihmeellinen tapahtuma se olikaan ollut ja kuinka kotoisan oloinen mies oli ollut, kuinka tutun tuntuinen ja kuinka hyvä olla Aulilla olikaan ollut miehen vieressä istuessaan, vaikka se olikin outoa, kun kyseessä kuitenkin oli vieras mies… Auli kaarsi sairaalan henkilökunnan parkkialueelle ja peruutti auton omalle paikalleen. Hän käveli suoraan sisään ja tervehti tuttua lääkäriä aulassa. Sieltä hän suuntasi hissille, meni pohjakerrokseen, missä henkilökunnan pukutila oli ja avasi oman kaappinsa. Hän riisui omat vaatteensa ja puki päälleen sairaalan työvaatteet. Hän veti päälleen valkoiset housut ja hailakan vaaleansinisen työpaidan. Samassa sisään tuli hänen työtoverinsa Anna. Anna oli lääkäri, neljäkymmentäviisivuotias yleiskirurgi ja he tekivät usein työtä samassa tiimissä. - Umpilisäkkeen poisto tänään, kello 8 kai sinä haluat mukaan? - Työlistassani on vaikka mitä jännää tänään. Anna sanoi tylsistyneellä äänellä ja heilautti punaista, lyhyeksi leikattua tukkaansa. Anna virnisti kuin pikkutyttö. - Tulen tietty, siitähän minulle maksetaan palkkaakin. Auli virnisti takaisin, samalla laittaessaan jalkojaan valkoisiin työsandaaleihinsa. -Nähdään sitten Anna sanoi, otti jotain omasta kaapistaan ja lähti yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Auli huokaisi ja sulki kaappinsa. Sitten hän urheilullisella liikkeellä kääntyi kannoillaan ja poistui pukuhuoneesta.. ********** Aamupäivä oli sujunut Aulilla mukavasti ja nopeasti, joten hän palkitsi itsensä rauhallisella lounastauolla. Hän otti kirjan mukaansa, ajatuksenaan lukea sitä jokunen hetki kaikessa rauhassa. Kirja oli Echart Tollen ja se kertoi läsnäolon voimasta. Auli istui kanttiinissa kaikessa rauhassa ja toivoi, ettei kukaan juuri nyt tulisi hänen pöytäänsä istumaan. Lounaaksi oli kesäkeittoa ja ihanan suuri vastaleivottu sämpylä, sekä salaattia. Salaattiin Auli oli pursottanut aimo annoksen salaatinkastiketta, koska se oli hänen herkkuaan. Juuri kun Auli oli avannut kirjan ja aloittanut salaattinsa syömisen, soi hänen kännykkänsä. "Voi Herra Isä, se on se mies, Arad," Hän ajatteli itsekseen, tunnistaessaan numeron, joka vilkkui hänen puhelimensa näytöllä… - Auli Lehtinen, Auli vastasi, aivan kuin ei tietäisi, kuka soittaja oli. - Auli, täällä on Arad. Tiedän, että soitan hyvin nopeasti sinulle, mutta olen niin innokas tapaamaan sinut uudelleen, anteeksi! -Älä pyydä anteeksi, ei ole anteeksipyydettävää, minäkin olen ajatellut, koska tapaisimme uudelleen. Mukava, että sinä soitit! Auli sanoi reippaalla äänellä. - Minulla on tänään koko ilta kamala kiire Auli, mutta tapaammeko huomenna, se on tiistai? Arad kysyi hieman hiljaisella äänellä. - Tavataan vain, minulla on kyllä aikaa tiistaina, kello kahden jälkeen ja iltapäivällä minulla on aikaa, sekä illallakin. -Minä en tarkoita loukata sinun siveyttä, voit ymmärtää sen, en ole sellainen mies, mutta kutsun sinut siltikin asunnolleni, mutta vain ystävänäni, ymmärräthän, koska lupasinhan näyttää sinulle kuvia kotimaastani ja samalla haluan tarjota sinulle teetä ja englantilaisia teeleipiä, ne ovat herkkuani ja minä lupaan leipoa ne itse sinulle. -Sopii! Auli sanoi ja huomasi äänensä pettävän, hän ei enää kokenut olevansa sama reipas nainen, kuin vähän aikaa sitten. Miehen puhe oli niin poikkeuksellisen kohteliasta, eikä Auli ollut tottunut sellaiseen. Auli tunsi aivan, kuin palan kurkussaan ja hän nieleskeli sitä pois, mutta turhaan.. - Tapaammeko kello 19:00 sopiiko se Auli sinulle? Minä voin lähettää sinulle tekstiviestinä kotini osoitteen. -Sopii se minulle. Hieno juttu, nähdään! Puhelun loputtua Auli huomasi poskiansa kuumottavan. Hän yritti ottaa viileästi ja jatkoi kirjan lukemista muina naisina, vilkaisten kuitenkin ympärilleen, ettei kukaan vain nähnyt hänen mahdollisesti punaisia poskiaan.. . ************* Tiistaina kello seitsemän illalla, Auli seisoi yksinään Aradin ovella ja veti pitkään henkeä, sillä häntä jännitti kummasti. Auli laittoi purukumin suuhunsa, koska se auttoi aina jännitykseen ja nopealla eleellä hän sipaisi huulipunaa vielä huulilleen. Arad asui valkoisessa tiilirakenteisessa rivitalossa. Auli painoi ovikelloa ja kuuli korvissaan sen äänen. Hän näki ovessa olevasta pikkuisesta ikkuna-aukosta jonkun liikkuvan ovelle päin, vaikka ikkunan edessä olikin verho, Auli veti jälleen syvään henkeä. -Mukava, että sinä tulit, Arad sanoi lempeällä äänellä ja ohjasi Aulin eteiseen, missä hän auttoi takin hänen päältään. Ottaessaan Aulin takkia, miehen käsi oli hetken Aulin olkapäällä ja Auli säpsähti, mutta ei näyttänyt sitä miehelle, vaan hymyili ystävällisesti takaisin ja kiitti miestä vaatteen ripustamisesta. Ajatuksissaan Arad ihmetteli Aulin kauneutta ja hänen ystävällistä hymyään. Hän joutui keskittymään, että sai asiat hoidettua, kuten pitää. Myös Arad veti syvään henkeään.. Aradin asunto oli kotoisa, siisti ja se tuoksui hyvältä. Siellä oli jasmiinin tuoksu ja Auli järkeili sen tulevan jonkunlaisesta suitsukkeesta tai vastaavasta. Arad ohjasi Aulin himmeän kotoisasti valaistuun olohuoneeseen ja tummalle sohvalle istumaan. Hän tuli muina miehinä istumaan suoraan Aulin viereen ja kaatoi samalla Aulille kuppiin teetä. Auli ihmetteli tätä miestä. Hän oli niin avoin ja läheinen, mutta ei samalla tavalla, kuin useimmat miehet. Hän tuli lähelle, mutta ei hyötyäkseen naisesta, vaan puhtaalla ja rehellisellä tavalla. Kumpikin oli hetken aikaa hyvin hiljaa, he vain istuivat ja katselivat toisiaan, he hymyilivät ja sanoivat silloin tällöin jotakin samalla siemaillen teetä, jota Arad oli kaatanut heille. Tee oli mausteista ja se oli ehkä mustaa teetä, jossa oli jotain yrttejä tai mausteita. Aulilla oli kotonaan hieman saman makuista teetä… ****************